Kohtaamisia

Goodison Parkilla pelattiin yksi kauden odotetuimmista otteluista hyvin erikoisissa tunnelmissa: Huudot kaikuivat tyhjällä.

Kohtaamisia-sarjan ensimmäisenä vieraana on sosiaalisen median ja digitalisaation intohimoinen puolestapuhuja, täydellistä keittiötä tavoittelevan tuote-, palvelu- ja ratkaisutalo Fredmanin asiakaskokemus- ja brändijohtaja Susanna Paloheimo. Häntä haastattelee DNA:n Paula Miettinen. Jaksossa pohditaan muun muassa keinoja jaksaa paremmin.

Kohtaamisia. Osa 6: Ystävystyminen on leikkiä. Kirje:Susinukke Kosola . Osa 6 Mistä keinot ylittää epävarmuus ja ystävystyä rohkeasti myös aikuisena? Emma kohtaa taiteilijan ja hyvän haltijattaren, joka vapauttaa hänet nolouden pinteestä. Sami pyytää hurjaa palvelusta.

Kohtaamisia toi Pystymetsälle 50000 euron tukipotin. Oululainen elokuva-alan tuotantoyhtiö Pystymetsä Oy on saanut mittavan tukisumman valtion elokuvataidetoimikunnalta. Pystymetsä sai 50 000 euroa elokuvan laatutukea vuodelle 2010. Kohtaamisia 2010

Lukijalta: Muistiluotsikeskuksessa katsotaan taas.

– Viimein ikäihmistenkin liikkumista koskevat rajoitukset on purettu, kun Valtioneuvoston yli 70-vuotiaille antamat erilliset.

Kemin keskusta-alueen suunnittelukilpailu on ratkennut.

– Arvioitavia ehdotuksia kilpailuun saatiin yhteensä 23 kappaletta, joista 21 osallistui varsinaiseen suunnittelukilpailuun.

Kuka olet ja mitä teet? Olen Larkovuon Anne ravintotalouden lehtori ja erityisopettaja. Harrastuksena erilaisten liikuntaryhmien vetäminen esimerkiksi bodypump, tehomuokkaus, spinning ja zumba. Olet ahkera liikunnan harrastaja, jääkö sinulla lainkaan aikaa lukemiselle? Mikä on lempikirjasi? Pitää paikkaansa, liike on lääkettä! Kesälomallani oli aikaa vähän lukemiseenkin. Yleensä.

Maastopyörät Parikymppisten Jani Kedon ja Anni Vilkin asuntoauto on. – Vaalea asuntoauto keinahtelee jyväskyläläisen kerrostalon pihassa, kun Anni Vilkki, 26, ja

Kohtaamisia. 17.3.2016. Kuurolla pitää olla oikeus olla kuuro. Kristian Lindfors puolustaa kuurojen ja muiden oikeutta viittomakieleen. Lääkäri väitti hänelle, että tämän kuurolla pojalla ei ole 20-vuotiaana kavereita ilman sisäkorvaistuteleikkausta.

Toimintaa ja kohtaamisia. menetelmiä ja työkaluja ihmisoikeus- ja demokratiakasvatuksen valmiuksien tukemiseksi ja toteuttamiseksi. Päävalikko . Etusivu; Näin opiskelet; Tarkkailen ja tutustun; Analysoin ja reflektoin; Syvennyn ja toimin; Osallistun ja osallistan; Levitän ja vaikutan;

Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva, Ella Kiviniemi / HS, Vesa Moilanen / Lehtikuva Suomalaisten laivojen henkilökunnat kohtaavat.

Oulun Piispa Sää Pohjanmaa Näyttelijä Jarmo Mäkisen lomaunelma sijaitsee Puumalassa saaressa Saimaan sydämessä. Näyttelijä Jarmo Mäkisen jyhkeän hahmon. Husu Hussein Vaimo Husu

Koronavirusepidemian vastainen taistelu on tuonut tavallista enemmän näkyvyyttä hallitukselle, mikä näkyy etenkin.

Sukellusveneet muodostavat amerikkalaisamiraalin mukaan vaaran eurooppalaisille pääkaupungeille. Venäjän laivaston.

Haagan Sosiaalitoimisto Kansaneläkelaitos, Kela, hoitaa Suomessa asuvien sosiaaliturvaa eri elämäntilanteissa. This website uses cookies to improve your experience while you navigate through

Donation phonenumber . 0600-10177 (11,93 eur + local call charge). Listen the message to complete the donation.

Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1952 maailman johtajat eivät kokoonnu New Yorkiin jokasyksyisiin YK:n yleiskokouksen.

Korona-epidemian takia tänä vuonna ei ole valtakunnallista tiekirkkoa. Osa seurakunnista avaa kirkon ovet tänäkin kesänä,

Espanjan jalkapalloilun pääsarjan on tarkoitus käynnistyä uudelleen 11. kesäkuuta. La Liga sai jatkoaikeilleen vihreää valoa,

Koronakevät on pistänyt parisuhteet koetukselle, mutta sinkuille eristäytymisen aika on tuonut aivan erityisiä haasteita.

Ylen Dokumenttiryhmästä on tullut monelle journalismin ja eri taiteenalojen freelancerille koti, jonka suojissa on toteutettu.

Kohtaamisia. Kuva: kuvakaappaus Naxos-sivulta. Eero Vuola. Eero Vuola työskentelee Oy FG-Naxos Ab:ssa ja vastaa kirjastojen Naxos Music Library -palveluista. Kuka sinä olet? Olen Eero Vuola Oy Fg-Naxos Ab:sta, ja vastaan mm. kirjastojen tarjoamien Naxos Music Library-onlinekirjastopalveluiden myynnistä, markkinoinnista ja kehittämisestä.

Wienerberger Joulupiparitaikina Joulun aikaan tehtiin kovasti piparkakkukransseja, mutta tämä juhlava keksileivonnainen onnistuu mainiosti myös vaaleista piparkakuista tehtynä. Vaaleiden pipareiden taikina on
Dajm Daim on parasta suklaata mitä tiedän. Joten siitä kokeilin tehdä daim-mokkapaloja ja tuli tosi hyviä. Testaa ihmeessä. Pohja: 5 kana.

Kohtaamisia kaupungissa sai alkunsa Moderni nainen-näyttelystä, joka esitteli Helene Schjerfbeckin, Elga Sesemannin, Sigrid Schaumanin ja Ellen Thesleffin teoksia. Ateneumin tuottama näyttely nähtiin New Yorkissa, Tukholmassa ja Oulussa. Kohtaamisia kaupungissa laajentaa näkökulmaa elämäntapojen muuttumiseen kaupungissa ja sen näkymiseen suomalaisessa kuvataiteessa.

Tervetuloa Kohtaamisia-lehden verkkoversioon. Kuopion kaupungin Kohtaamisia-verkkojulkaisu tarjoaa tietoa kaupungin palveluista, tapahtumista ja ihmisistä.Kerromme ajankohtaisista asioista ja annamme vinkkejä uusien elämysten ja kohtaamisten löytämiseen.

Suomessa syntyneiden määrä on laskenut alle puoleen sotine jälkeisestä huipusta. Samoin on käynyt ladoille, joiden kulta-aika.

Kevään someteatteri-ilmiö nähdään lokakuussa yhden päivän taidetapahtumassa. Videoteosten lisäksi keskustellaan taiteesta,

Kaksi Teatterissa ei oteta vastaan käteismaksua. Kai Skyttä Heinäkuun alussa elokuvia pääsee taas katselemaan teatterissa. Sää Pohjanmaa Näyttelijä Jarmo Mäkisen lomaunelma

Kohtaamisia. 17.3.2016. Kuurolla pitää olla oikeus olla kuuro. Kristian Lindfors puolustaa kuurojen ja muiden oikeutta viittomakieleen. Lääkäri väitti hänelle, että tämän kuurolla pojalla ei ole 20-vuotiaana kavereita ilman sisäkorvaistuteleikkausta.